Olisiko jo aika?

Muutos!

Muutostahan me kaikki kaipaamme?

Joku kaipaa muutosta julkisemmin ja toinen hieman yksityisemmin. Olen myös tullut 46 elämäni vuoden aikana siihen tulokseen, että muutos on yhtä kuin raha: joillekin sitä kertyy, toisille ei ollenkaan.

Jotkut ihmiset periaatteestakin vastustavat muutosta. Miksi?

Nyt päästäänkin itse aiheeseen: Miten kukaan ylipäätään jaksaa enää muutoksesta kirjoittaa? Kaikkihan on jo sanottu? Kaikkihan on jo kirjoitettu?

Niinpä!

Kuulen jatkuvasti ihmisiltä, että jotain tulisi Suomen taloudessakin tehdä ja että nykyisen suunta ei ole oikea. Kun kysyn, mikä heidän mielestään olisi oikea suunta, ei ole saanut yhtä ainoaa konkreettista vastausta tähän asiaan. Yleisin vastaus tosin on, että en tiedä! Jotain tarvitsisi kuitenkin tehdä.

Hyvä! Tarve muutokselle on olemassa.

Onko kukaan ratkaissut Suomen alijäämäisen talouden? Onko kukaan kertonut meille, kuinka alati kasvavat sosiaalikulut saadaan kuriin, koska kukaan ei halua enää tehdä töitä tai sitä ei kannata ottaa vastaan? Onko jollain sopiva kaava julkisen sektorin kasvaviin menoihin tai… No, listaa voisi jatkaa aika pitkään.

Näistäkin toki aiemmin on puhuttu ja ratkaisuja on tarjottu. Onko kuitenkaan mikään muuttunut? No, jätän sen arvioimisen teille hyvät lukijat.

Olen muun muassa asiakaspalvelun ammattilainen ja mottoni on: "Muutos toimii niin hyvässä ja pahassa!" Muutoksella kuitenkin ensisijaisesti haetaan nykyisellään vallitsevan tilan parantamista entisestään. Huomennakin on luotettava siihen että asiat järjestyvät. Hyvä suunnittelu etukäteen ratkoo kaikki ongelmat. Paikoillaan seisominen ei auta nyt eikä tulevaisuudessa.
 
Mitä jos kokeilisimme muutosta? Mielestäni tämä kannattaa!
 
Kuvaan näissä blogeissani aina todellisten elämäkokemusteni kautta muutosta ja tai muuttumattomuutta. Ehkä tässä seuraavassa voisi olla jotain parantamisen varaa?
 
Täältä pääset tutustumaan erääseen altistumaani tilanteeseen:

CASE nro 1: 100 % SUOMALAISTA PALVELUA PAIKALLISISSA BUSSEISSA!

Vuoden 2002 lopussa olin lähdössä Pirkkalan lentokentälle. Hotelli Rosendahlista ulos kirjautuessani tuli mieleen että bussissa ei varmasti kävisi muu kuin käteinen ja mieluummin tietenkin ns tasaraha. Sellaista ei minulla ollut, ainoastaan se 10 euron seteli löytyi. Sen turvin lähdin pysäkille, toivoen että aamun aikana olisi kertynyt sen verran rahaa ”Nysseen” että vaihtorahakin löytyisi. Kuljettaja oli kuitenkin närkästynyt, koska tasarahaa ei ollut ja hän kertoi minulle voimakkaalla äänensävyllä, että kaltaiseni henkilön tulisi liikkua muutoinkin taksilla, kun laukkukin on noin iso. Kymmenen euroa kyllä kelpasi, tosin ainoastaan vakavan puhuttelun jälkeen että turvallisuussyistä isoa vaihtorahakassaa ei ole ja jo senkin vuoksi jokaisen pitää varata tasaraha, ettei muiden tarvitsisi minun vuoksi odotella. Ehkä positiivisin asia oli, ettei kukaan seisonut takanani. Muut bussissa olijat kuuntelivat läksytystäni hymähdellen.
 
Vuoden 2010 syksyllä olin menossa ”Nyssellä” kaverini luo Tampereen keskustasta Atalan suuntaan. Muistin jälleen kerran ettei rahaa ollut ja nostin 20 € automaatista jolla toivon pääseväni kaverini luo. Jotkut teistä jo arvaavatkin miten tässä kävi: En edes päässyt ensimmäiseen autoon kyytiin! Toiseen pääsin tiukan puhuttelun jälkeen: ”busseissa ole paljoa rahaa”! Puhuttelu, kymmenen muun ihmisen kuunnellessa ja odotellessa vuoroaan, tuntui tuskalliselta. Rehellisesti myönnän, että tunsin jonkinlaista helpotusta, kun yksi matkustaja joutui saman saarnan kohteeksi. Tilannetta ei kuitenkaan vienyt eteenpäin mikään muu kuin oma kysymykseni: Mitä nyt teemme? Miten etenemme tässä tilanteessa?
 
Vuonna 2016 lokakuun alussa saavuin bussilla Kuopiosta Tampereelle noin Klo 22:30 aikoihin. Olin taas hyvämuistisena henkilönä varannut vain sen 20 € taskuni pohjalle kulkeakseni loppumatkan kotiin asti. Lopun arvaattekin! Tällä kertaa takanani seisoi noin parisen kymmentä henkilöä. Vieressäni istunut opiskelija totesi tilanteesta myöhemmin seuraavaa: ”Aika normaali saarna Myyrältä!” Närkästykseni vaihtui hymyyn.
 
Mielestäni kukaan ei ole ansainnut samankaltaista kohtelua sen vuoksi, ettei pankin automaatista saa nostaa kolikoita, eikä busseissa saa maksaa kortilla. Voin myös todeta, viitaten aiemmin kokemaani, ettei sitä vaihtorahaa ole hotelleissakaan. Kahvioissa, kaupassa, ravintoloissa sekä kioskeissa ei saa vaihtaa pienempää rahaa, koska vaihtorahat muutoin loppuisivat.
 
Lisäksi minulla on yksinkertainen kysymys: Jos me kaikki kerran myönnämme sen, että käteinen on se ongelma, niin miksi me emme tee tälle asialle jotain? Miksi tyydymme aina sanomaan: ”Kun tämä systeemi nyt vaan on tällainen!”
 
Kun kerran tässä kirjoitin muutoksesta, niin olisiko ratkaisuja?
 
Takuuvarmasti!
 
Tässä on kaksi:

• Helsingissä toimii busseissa matkustajien rahastus tekstiviestillä.
• Tallinnassa joukkoliikenne on ilmaista!

 
Mietitään näitä nyt alkuun.
 
Henkilökohtaisesti toivon, että nyt kun Tampereelle saadaan raitiotie, rahastuksestakin saataisiin helppoa, kaikkien osalta.
 
Asenteessakin voisi olla muutoksen paikka! Toki myös kirjoittajankin puolesta. Turha on hakata päätä seinään.
 
P.S. Viimeksi muistin tasarahan varata, kun tulin illanvietosta kotiin vaimoni kera kuukausi sitten!
 
P.P.S. Muutos tulee. Hitaasti ja varmasti!
 
Näistä ja monista muista asioista; Tarinat jatkuvat…

---